Tervetuloa elokuvien maailmaan!
Elokuvakerho Pahantorjuja
Tule mukaan leffakerhon toimintaan! Yhdistyksen tarkoituksena on edistää elokuvataiteen harrastusta ja tasoa Vihdissä, sekä koota elokuvan harrastajat yhteiseen toimintaan.
Pahantorjuja-leffafestari 2024
Ihanaa kylätunnelmaa huokuva Pahantorjuja-leffafestari järjestettiin Vihdin kirkonkylällä ensimmäisen kerran vuonna 2022 ja se sai heti haltioituneen vastaanoton! Festareilla esitetään nimensä mukaisesti hyvän mielen elokuvia, jotka muistuttavat meitä siitä, että maailmassa on paljon hyviä asioita, joiden puolesta taistella.
Seuraava kerhoilta 28.11.2023: Amadeus
Elokuvakerhon seuraava kerhoilta järjestetään tiistaina 28.11.2023 Vihdin Kinossa klo 18.00 alkaen. Ensimmäisen kerhonäytöksen osallistujat toivoivat marraskuun loppuun jonkun pikkujoulukauteen sopivan, kenties hieman yllättävänkin elokuvan. Ja saamanne pitää! 🤩 Tiistaina 28.11. klo 18.00 esitetään Vihdin Kinon valkokankaalla tsekkiläisen Miloš Formanin suurmenestys, aikanaan 8 Oscar-palkinnolla palkittu AMADEUS.
Uusimmat uutiset
Ensimmäisen kerhonäytöksen osallistujat toivoivat marraskuun loppuun jonkun pikkujoulukauteen sopivan, kenties hieman yllättävänkin elokuvan. Ja saamanne pitää! 🤩
Tiistaina 28.11. klo 18.00 esitetään Vihdin Kinon valkokankaalla tsekkiläisen Miloš Formanin suurmenestys, aikanaan 8 Oscar-palkinnolla palkittu AMADEUS. Vuonna 1984 valmistunut Amadeus kertoo kahden säveltäjän, Antonio Salierin ja Wolfgang Amadeus Mozartin välisestä, katkeruuden sävyttämästä suhteesta. Ero nöyrän ja hurskaan Salierin - ja siekailemattomasti elämästä nauttivan, lahjakkaan Mozartin välillä on suuri.
Elokuva on juuri sellainen, jota mielestämme pikkujoulukauteen kaivataan - ylenpalttisen runsas, visuaalinen, täynnä musiikkia! ✨🎼
Ja haluamme korostaa, että elokuvasta esitetään suomeksi tekstitetty elokuvateatteriversio ja vielä ns. Directors Cut, ohjaajan oma versio. Tämä on H A R V I N A I S L A A T U I S T A - tätä et ihan joka päivä enää valkokankaalla näe. 🤩🎥
Näytökseen ovat tervetulleita kaikki: liput jäsenille 8 eur ja muille 10 eur. Jos haluat liittyä jäseneksi, löydät lisäinfoa täältä: https://www.pahantorjuja.fi/info/yhdistys/
Muistathan, että leffakerhon näytöksiin eivät käy Vihdin Kinon sarjaliput, emmekä pysty ainakaan vielä vastaanottamaan kulttuurietuja maksutapoina. Korttimaksupääte meillä kuitenkin on.
Elokuvan ikäraja on K12. Lämpimästi tervetuloa! ❤
Tervetuloa elokuvan ystävät! Elokuvan jälkeen vapaamuotoinen keskustelutilaisuus Kinon kahviossa, jossa voi esittää toiveita kerhon toiminnasta. 🎬😍
Kaikkien aikojen ensimmäisenä kerhoiltaelokuvana esitetään vuonna 2022 valmistunut komediaa, trilleriä - jopa kauhun aineksia yhdistelevä The Menu. Jännitystä ja mustaa komediaa pimeneviin syysiltoihin... Elokuvan ikäraja on K16. Pääset katsomaan trailerin tästä julkaisusta.,
Ensimmäisen kerhoillan kunniaksi illan elokuva on yhdistyksen jäsenille ilmainen! Jatkossakin jäsenet saavat ostaa lippuja kerhoiltaelokuviin jäsenhintaan.
Jäseneksi voit liittyä jo etukäteen maksamalla jäsenmaksun 20 € yhdistyksen pankkitilille FI6240550017473600 (Aktia), viitenumerolla 24002.
Jäsenmaksun voi maksaa myös kerhoillassa ennen elokuvaesityksen alkua (korttimaksu, käteinen, PayPal), mutta suosittelemme etukäteismaksua jonon välttämiseksi. Huomioithan, että jäsenmaksua ja yhdistyksen elokuvalippuja ei voi maksaa Vihdin Kinon verkkokaupassa eikä Vihdin Kinon sarjalipuilla.
Muille kuin yhdistyksen jäsenille elokuvan hinta on 10 €, eli voit ottaa mukaasi vaikka seuralaisen tai tulla mukaan, vaikka et vielä haluaisikaan liittyä jäseneksi.
Jäsenmaksu on normaalisti 20 € vuodessa, mutta maksamalla jäsenmaksun nyt, kattaa maksu tämän syksyn ja koko ensi vuoden 2024.
Jatkossa elokuvakerho tulee järjestämään elokuvailtoja, retkiä, luentoja - mitä jäsenistö ideoikaan! Jäsenille on luvassa myös erikoistarjouksia Pahantorjuja-elokuvafestivaalille.
Jäsenet pääsevät luonnollisesti vaikuttamaan kerhon toimintaan ja siihen, minkälaista toimintaa elokuvien parissa järjestämme. Joten nyt haemmekin myös innokkaita kerhoihmisiä mukaan suunnittelemaan toimintaa!
Ajantasaista tietoa elokuvayhdistyksestä ja kerhoilloista löydät yhdistyksen verkkosivuilta osoitteesta www.pahantorjuja.fi.
Lämpimästi tervetuloa!

Kaikkien aikojen ensimmäisenä kerhoiltaelokuvana esitetään vuonna 2022 valmistunut komediaa, trilleriä - jopa kauhun aineksia yhdistelevä The Menu. Jännitystä ja mustaa komediaa pimeneviin syysiltoihin... Elokuvan ikäraja on K16.
Ensimmäisen kerhoillan kunniaksi illan elokuva on yhdistyksen jäsenille ilmainen! Jatkossakin jäsenet saavat ostaa lippuja kerhoiltaelokuviin jäsenhintaan.
Jäseneksi voit liittyä jo etukäteen maksamalla jäsenmaksun 20 € yhdistyksen pankkitilille FI6240550017473600 (Aktia), viitenumerolla 24002.
Jäsenmaksun voi maksaa myös kerhoillassa ennen elokuvaesityksen alkua (korttimaksu, käteinen, PayPal), mutta suosittelemme etukäteismaksua jonon välttämiseksi. Huomioithan, että jäsenmaksua ja yhdistyksen elokuvalippuja ei voi maksaa Vihdin Kinon verkkokaupassa eikä Vihdin Kinon sarjalipuilla.
Muille kuin yhdistyksen jäsenille elokuvan hinta on 10 €, eli voit ottaa mukaasi vaikka seuralaisen tai tulla mukaan, vaikka et vielä haluaisikaan liittyä jäseneksi.
Jäsenmaksu on normaalisti 20 € vuodessa, mutta maksamalla jäsenmaksun nyt, kattaa maksu tämän syksyn ja koko ensi vuoden 2024.
Jatkossa elokuvakerho tulee järjestämään elokuvailtoja, retkiä, luentoja - mitä jäsenistö ideoikaan! Jäsenille on luvassa myös erikoistarjouksia Pahantorjuja-elokuvafestivaalille.
Jäsenet pääsevät luonnollisesti vaikuttamaan kerhon toimintaan ja siihen, minkälaista toimintaa elokuvien parissa järjestämme. Joten nyt haemmekin myös innokkaita kerhoihmisiä mukaan suunnittelemaan toimintaa!
Ajantasaista tietoa elokuvayhdistyksestä ja kerhoilloista löydät yhdistyksen verkkosivuilta osoitteesta www.pahantorjuja.fi.
Lämpimästi tervetuloa!
Annathan palautetta festarin sivujen kyselyn kautta: https://www.pahantorjuja.fi/KYSELY/
Kysely on nopea täyttää ja ilahdumme jokaisesta palautteesta! Eihän sitä koskaan tiedä, josko joskus vielä... 😄🤩