Vihdin elokuvakerho ylpeänä esittää: seuraavassa kerhonäytöksessä maanantaina 12.2. klo 18.00 Vuoden paras elokuva -Jussi-ehdokkaaksikin valittu, Katja Gauriloffin ohjaama Je’vida – ohjaajan itsensä alustamana!
Näytös tuttuun tapaan Vihdin Kinossa. Je’vida, historian ensimmäinen koltansaamenkielinen elokuva, kertoo pakkosuomalaistamisen paineessa taustansa hylänneestä naisesta, jonka tarina nähdään kolmessa aikatasossa. Iäkäs kolttasaamelainen nainen Iida joutuu vanhan kotitilan myymisen ja kulttuuriperimän salaamisen suhteen kahden vaiheille, sillä pois tukahdutettu luonnonläheinen maailma alkaa hiipiä takaisin.
Ohjaaja Katja Gauriloff on lupautunut alustamaan elokuvan näytöksen alussa. Lapissa asuva ohjaaja esittelee elokuvansa meille livenä videoyhteydellä. Pääset siis katsomaan ja kuuntelemaan alustuksen mukavasti valkokankaalta.
Näytökseen ovat tervetulleita kaikki: liput jäsenille 8 eur ja muille 10 eur. Jos haluat liittyä jäseneksi, löydät lisäinfoa täältä.
Muistathan, että leffakerhon näytöksiin eivät käy Vihdin Kinon sarjaliput, emmekä pysty ainakaan vielä vastaanottamaan kulttuurietuja maksutapoina. Korttimaksupääte meillä kuitenkin on.
Lämpimästi tervetuloa!